Elokuun 17. 2015 oli kaunis aurinkoinen maanantai; päivä, jolloin koko elämäni muuttui. Olin päässyt kuntoutukseen pitkään kipuilleen selkäni vuoksi ja ajelin kohti kuntoutuskeskusta. Kotiin jäi lääkäriin lähtöä tekevä mieheni, jolla oli viikon verran ollut kovaa päänsärkyä, sekä aikuinen opiskelijatyttäremme.

Pääsin perille ja tutustuin ihanaan kuntoutusporukaan. Kuntoutukseni alkua varjosti kuitenkin mieheni puhelu, jossa hän kertoi joutuneensa jatkotutkimuksiin sairaalaan. Olin tästä kuitenkin myös hyvilläni sillä mies oli jo viikon verran juossut lääkärissä päänsärkynsä vuoksi saamatta siihen muuta apua kuin neljä erilaista diagnoosia ja mittavan kasan lääkkeitä.

Päivä kului nopeasti ja mies tiedotti tasaiseen tahtiin tutkimusten etenemisestä: lääkäri, odottelua, magneettikuvat, odottelua ja lääkäri... Klo 21.50 tuli puhelu, jossa mieheni kertoi, että hänellä on aivokasvain. Muistan tuon hetken kirkkaasti ja erittäin selvästi ja siinä samassa puhelussa jo sovimme taistelevamme yhdessä loppuvihellykseen asti, ja sillä matkalla nyt ollaan.

Mies jäi sairaalaan siltä reissulta ja kortisoni- sekä epilepsialääkitys aloitettiin samantien. Pakkasin omat kimpsuni ja kimpsuni, viikon kuntoutus lyheni yhteen yöhön. Kotimatkalla oli aikaa miettiä kaikenlaista itkun seassa ja olivathan oireet kasvaimeen olleet kyllä nähtävissä viikon ajan; päänsärky sekä puheen, muistin ja liikkumisen vaikeudet. 

Tästä alkoi sairaala-ja kotirumba. Kasvain todettiin pahanlaatuiseksi ja leikattaisiin Töölössä. Leikkausta mieheni pääsi odottamaan kotiin, jossa hän tarvitsi apua arjessa. Liikkuminen oli hidasta, puhe takelteli ja muisti oli osittain kadonnut jonnekin. Miehestäni oli tullut parissa viikossa ihan eri ihminen ja sen hän tajusi myös itse.

Leikkaus suoritettiin 1.9.15 ja sujui ongelmitta. Toisen kerran jouduttiin leikkaamaan kolmen päivän kuluttua, korjattiin leikkausalueelle jäänyt pieni reikä. Ensimmäisen Leikkauksen aikana otetusta näytteestä voitiin todeta, että kasvain oli gradus IV eli pahanlaatuinen glioblastoma multiforme. Hieman kasvaimen reunoja jäi jäljelle ja ne tuhottaisiin jatkohoidoilla. Leikkauksen jälkeen miehen kunto parani, muisti ja liike olivat lähes entisellään. Kortisoni- ja epilepsialääkitys jatkuivat edelleen.

Nyt ensimmäinen jakso hoidoista, kemosädehoito, on takana ja maanantaina 4 viikon hoidoton aika päättyy. Alkaa jälleen kemoterapia tabletteina ja näillä mennään sitten maaliskuulle asti.

Omat tunteeni.... Hmm.... Olen käynyt läpi koko tunneskaalan ja yritän pysyä arjessa kiinni. Raskainta on se, että oma puoliso ei enää ole se sama henkilö, jonka kanssa menin yhteen 15 vuotta sitten. Olen kuitenkin luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä ja rakkaus ei ole hävinnyt mihinkään. Elämä jatkuu... Meillä molemmilla on hyviä ja huonoja päiviä, mutta luottamus ja kahden aikuisen liitto kestää!